Aika usein kuulee sanottavan, että vasta kolmas itse toteutettu omakotitalo on vihdoinkin sitä, mitä on haluttu. Tämä johtuu useimmiten siitä, että taloa itselleen suunnitteleva ei osaa välttämättä hahmottaa paperilla olevia suunnitelmia luonnossa tai ammattitaitoinenkaan suunnittelija ei välttämättä saa paperille asti rakentajan kaikkia unelmia toivotulla tavalla. Lisäksi suunnittelijan on myös huomioitava voimassa olevat lait ja asetukset ja nämä aiheuttavat joskus ristiriitoja unelmien kanssa.
Talon suunnitteluhan lähtee liikkeelle kolmesta tärkeästä asiasta:
Nuo kolme asiaa kun saadaan sovitettua yhteen, ollaan jo aika lähellä unelman toteutumista. Tontti määrittelee rakennusta; kellari-1-1½-2 kerrosta, ilmansuunnat vaikuttavat huonejärjestykseeen ja sitä kautta asumisviihtyvyyteen jne.
Hankalin asia on monasti omien tarpeiden hahmottaminen ja niiden kertominen suunnittelijalle. Halutaanko isot makuuhuoneet vai paljon vaatehuoneita. Onko tupakeittiö parempi kuin ovella suljettava keittiö, jossa saadaan vaikkapa ruoan tuoksut pysymään keittiössä. Mikä on nykyisten lasten ikä ja lukumäärä sekä mikä on tilanne 10 vuoden päästä.
Budjettia on myös usein hankala hahmottaa. Moni laskee omalle työlleen liikaa arvoa ja työn määrää: kuinka paljon oikeasti on aikaa normityön ohella harrastaa omalla rakennustyömaalla. Tutkimusten perusteella jopa 80% rakentajilla budjetti ylittyy. Rakentamisen kokonaisbudjettihan käytännössä määritellään jo suunnitteluvaiheessa, jolloin vältytään ikäviltä yllätyksiltä.
Sitten kun tiedetään mitä suunnilleen halutaan, pitää päästä suunnittelijan kanssa samalle aaltopituudelle, jotta unelma saadaan siirrettyä toteuttamiskelpoiseksi rakennukseksi. Sen jälkeen kun pohjaratkaisu ja julkisivut alkavat hahmottua alkaa piiloon jäävien asioiden suunnittelu. LVIS tärkeimpänä. Talotekniikalla voidaan suoraan vaikuttaa asumiskustannuksiin ja viihtyvyyteen. Näiden suunnitelmien muodostama tärkeä kokonaisuus monasti unohdetaan. Mutta kun kaikki suunnitelmat saadaan paperille, niin unelma on aina vaan lähempänä.